Minun tarinani arvoista

Reilut puolitoista vuotta sitten ymmärsin, että toimin, erityisesti töissä, toistuvasti arvojani vastaan. Olin tilanteissa, jotka olivat ristiriidassa arvomaailmani kanssa. Tein asioita, jotka koin epämiellyttäviksi tai hankaliksi, sillä ne sotivat arvojani vastaan. Olisin tehnyt niissä toisin, jos olisin irrallaan eli täysin muista asioita ja ihmisistä välittämättä voinut noudattaa arvojani ja tehdä toisin. Tämä nakersi huomaamatta henkisiä voimavarojani ja aiheutti tyytymättömyyttä.

Toimin tietyn arvomaailman kautta, mutta en ollut missään vaiheessa tehnyt arvojeni määrittelyä eli niiden nimeämistä. Ehdin – perustuen arvomaailmaani – myydä osakkuuteni yrityksestä, lopettaa työt, opiskella ja asennoitua uuden työn etsimiseen ennenkuin tajusin, että ennen uutta työtä minun täytyy nimetä, konkretisoida ja tehdä tuntuviksi arvoni. Minun ei yksinkertaisesti kannattaisi lähteä hakemaan uutta työtä ennenkuin arvot olisivat tiedossa.

Jokaisella on omat arvot ja arvomaailma, vaikkei niitä olisi aktiivisesti tunnistanutkaan. Arvot ovat osa sitä, kuka olemme ja kuka haluamme olla. Ne ohjaavat toimintaa, ja teemme valintoja niihin perustuen: otanko tämän työpaikan vastaan, miten suhtaudun tähän, millaisen perhe-elämän haluan ja niin edelleen. Arvomaailma on yleensä suhteellisen pysyvä, mutta se mitä eniten arvostaa, voi vaihdella elämäntilanteiden mukaan. Esimerkiksi uran alussa arvot saattavat olla hyvinkin erilaisia kuin vaikkapa perheen ja uran yhdistämisen vaiheessa.

Uutta työpaikkaa miettiessäni tajusin, että minulla ei ole mitään tiettyä positioita, tehtävää tai liiketoiminta-alaa, josta olin erityisen kiinnostunut. Olin kiinnostunut monesta alasta ja toimesta, joten työpaikan etsiminen tulisi olemaan haastavaa. Siitä oivalsin, että nyt jos koskaan on aika kirjata arvot ylös, jotta voisin hyödyntää niitä työn etsimisessä ja mahdollisuuksien rajaamisessa. Mitkä arvoni ovat ja voinko toteuttaa niitä tulevassa tehtävässä ja työpaikassa?

Pyysin avukseni ystävää, joka teetti minulla harjoituksen. Valitsin arvosetistä omimmaksi tuntemiani arvoja. Ensin parikymmentä, sitten kymmenen ja lopulta niistä saatoin listata keskeisimmät arvot. Arvoihini sisältyi sekä työhön, perheeseen että muuhun elämään liittyviä asioita. Kirjasin keskeisimmät CV:hen ja Linkediniin. Halusin, että arvoni näkyvät myös kaikille niille, joiden kanssa käyn keskusteluja uudesta työstä.

Tässä listaus arvoistani, kopioituna Linkedinistä:

I appreciate these things in companies and in people that I work with:

CORE VALUES

Growth mindset and change

Entrepreneurial spirit

Learning new things and self-development

Openness, courage and caring

Work-life management

Päädyin työpaikan valinnassa yhteen niistä, joka toteutti kaikkia arvojani.